Voi mikä vuosi

Uusi vuosi ehti jo pitkälle, ennen kuin itse ehdin koneen ääreen siitä kirjoittamaan. Pennut tahdittivat tehokkaasti arkea ja siinä se loppuvuosi vain hurahti. Ensimmäinen pentu lähti 8-viikkoisena ja viimeinen 12-viikkoisena, eli vasta vuodenvaihteen jälkeen. Olen tyytyväinen kaikkiin koteihin, jotka pennuille järjestyivät. Yhtä lukuunottamatta koko pentue meni ennestään pumin omistaneille ihmisille. Ja se yksikin, jolle pumi on ensimmäinen laatuaan, on seurannut vierestä minun ja pumieni elämää kuuden vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan tuntuu tosi hyvältä, ensimmäinen pumipentukin on nyt sijoitettuna.

Tästä pentueesta lähti yksi narttu vientinä Tsekkiin. Callunan ostaja odotteli Nastan pentua jo ensimmäisestä astutuksesta, mutta piti odottaa vielä vuosi, ennen kuin haave toteutui. Kesällä odottelun lomassa ehdimme jo tavata, kun ostaja kävi täällä Iissä asti katsomassa Nastaa ja koiranpitoamme. Pennun lähdön jälkeen on ilokseni tullut jo viestiä, että tyttö vaikuttaa olevan juuri sitä mitä oli odotettukin. Mielenkiinnolla jäämme siis minä (ja moni muu) seuraamaan somen välityksellä Lunan kasvua.

9-viikkoiset Cashew, Casual, Calluna ja Custom

Vuoteen 2018 mahtui kyllä aivan uskomattoman paljon. Se sisälsi paljon harrastamista: agilitya, tokoa, rallytokoa, mejää, kaverikoirailua, näyttelyitä, käyttäytymiskoetta ja ties mitä. Meillä oli kaksi pentuetta ja molemmat laittoivat minut vasta-alkajana armotta polvilleni.

B-pentue syntyi keisarinleikkauksella ja ensimmäinen viikko uuvutti minut lähes toimintakyvyttömäksi. Kaikki kääntyi onneksi parhain päin. Viiden viikon kohdalla sattui tähänastisen koiranomistajuuteni isoin tapaturma ja shokki, kun pentu sai silmään osuneen pureman. C-pentue oli meille kolmas, mutta vasta ensimmäinen ihan tavallinen synnytys. Neliviikkoisena pentueeseen iski kuin salamaniskusta oksennustauti, ja taas mentiin. Aiemmasta viisastuneena muistin rytmittää myös oman lepäämiseni ja taudista selvittiin entistä vahvemmiksi. Vielä sattui yksi kiirelähtö lääkäriin, kun pentu alkoi äkisti oireilla kuin kurkussa olisi vierasesine. Se jäi onneksi säikähdykseksi, eikä mitään löytynyt.

Omalle kasvatusuralleni on ehtinyt sattua siis jo kaikenlaista, kun muistellaan, että A-pentueessa tiine emä sai kallonmurtuman ja myöhemmin keisarinleikattiin. Tuntuu kuin meillä pentue tietäisi aina suurempia tai pienempiä kommelluksia. Omien aikuisten koirien kanssa elämään mahtuu tuskin yhtä vuosittaista lääkärireissua. Nyt pentupuuhien jäätyä taas taka-alalle onkin aika jatkaa sitä omaa ihanaa arkea. 2019 on vielä pahasti suunnittelematta, mutta eiköhän sitä pian löydä itsensä taas kaiken keskeltä.

Kiitos ystäville avusta, tuesta, yhteistyöstä ja ihan kaikesta mitä tänäkin vuonna teiltä sain!