Astutuksesta 7 viikkoa


Pentuhuonetta on laiteltu nyt synnytysvalmiuteen; laminaatin päälle on laitettu kosteussuojaksi muovimattoa ja pentulaatikon alle erikseen vielä oma vedenpitävä alusta. Olen kuullut hyviä kokemuksia lavakauluksista pentulaatikkona, joten kokeillaan miten toimii meillä. Varastossa on toinenkin kaulus valmiina, joten laatikon reunan saa korotettua heti tarvittaessa kaksinkertaiseksi. Ylemmässä on tietysti oviaukko. Kooltaan tämä laatikko on aika iso, 120 x 100 cm, varsinkin pienelle rodulle ja pentueelle, mutta saa sitä alkuun rajattua pienemmäksi. A-pentueen kohdalla se ei ollut tarpeen, vaikka laatikko oli vieläkin isompi (120 x 120 cm). Tykkäsin, että tilaa on runsaasti, myös tarvittaessa ihmiselle.

Maalasimme kaulukset turvallisella ja kestävällä puulattiamaalilla, jota oli sopivasti valmiina juuri valmiiksi saatujen portaiden kunnostuksen jäljiltä. Alusia laatikkoon on myöskin hankittu, sekä laitettu tilaukseen erinäistä pentutaminetta. Loput tarvikkeet pitää kasata valmiuteen vielä tämän viikon aikana, sillä vuorokausia alkaa olla jo 51-52. Hilmalla on tällä hetkellä lisäsenttejä mahassaan noin 15 cm ja painokin on plussalla kilon verran. Maha on pieni ja pyöreä, siellä tuntuu ja näkyy liikehdintää.

Noin muuten olemme koirien kanssa nauttineet viimeaikojen upeista säistä ja touhunneet kasvihuoneen ja puutarhan parissa. Kesä päätti kai sitten alkaa Iissäkin!


Pentumaha 51-52 vrk