Vuosi sitten istuimme Univet Oulun odotustiloissa jotakuinkin tähän kellonaikaan. Tuskastuttavan odotuksen jälkeen pääsimme näkemään leikatun Nekku-emon ja ensimmäiset pikku Kasevalaiset. Takana oli tunneittain huolta ja tuskaa, mutta saadessamme pennut maitobaarille heräilevän emän huomaan, olo alkoi varovaisesti helpottaa. Kotona jatko sujui hyvin, vaikka vielä yksi "ylimääräinen" lääkärikäynti oli sitten vielä edessä Nekun kipuilun ja oksentelun vuoksi eräänä aamuyönä.
Aloitteleva kasvattaja joutui höykkyytettäväksi tunteiden vuoristorataan, kokiessaan välillä helpotuksen ja onnen tunteita, sitten taas neuvottomia hetkiä hakiessaan eläinlääkäriä langan päähän. Kaikesta silti selvittiin.
Kokonaisuudessaan pentueprojekti näyttäytyy muistoissani kuitenkin valoisana. Näin miten luontoäiti sekä eläinten sisukkuus ja elinvoima käänsivät pikkupumien tarinan voitokkaaksi. Tänään saammekin sitten juhlia pentueen 1-vuotissyntymäpäivää. Tämän videon kokoaminen on ollut mielessäni jo kauan, ja eilisiltana sen sitten kokosin. Videon valmiiksi saatuani huomasin leukojeni olevan kipeät, purtuani hampaita yhteen välttääkseni tunnekuohunnan muistojen palatessa elävästi mieleeni. Olen herkkis.
Tämä video on koostettu vain pikkupentumateriaalista, koska 1-vuotispäivä tuo mieleeni hyvin vahvasti juuri tuon niiden syntymän. En halua päästää tarinaa unohtumaan mielestäni, koska sain oppia niin paljon kaikesta tapahtuneesta. Lisäksi elämääni on tullut kuluneen vuoden aikana useita uusia ihmisiä, joille pentueeni tausta ei ole tuttu.
Olen onnellisessa asemassa kasvattajana kun olen saanut kuulla miltei kaikista pennuista säännöllisiä kuulumisia ja näin omistajat ovat jakaneet kanssani niiden ensimmäisen vuoden tapahtumat. Toivon että samanlainen henki säilyy välillämme jatkossakin, samoin kuten tulevaisuudessa uusienkin kasvatinomistajien kesken.