Tämän kirjoituksen avulla haluaisin kannustaa jokaista pumin omistajaa uhraamaan ajatuksen rodun terveydelle. Toivon sydämestäni, että jokaiselle, jonka nurkissa tällainen ihana pikku unkarilainen majailee, rotu ja sen terveys ja tulevaisuus merkitsisi jotakin. En aio vaatia tai pakottaa toimenpiteisiin minulta pennun ostaneita ihmisiä, mutta haluaisin mahdollisimman monen lukaisevan millaisia ajatuksia minulla on aiheesta. Toivottavasti jutun pituuden paisuminen ja painottuminen kasvatusnäkökulmaan ei päässyt liiaksi käsistä!
Pumihistoriaa ja -kokemustahan minulla on vasta varsin vähäinen määrä, mutta koitan muodostaa näkemykseni haalimani tiedon, käytännössä siis osaksi kokeneemmilta ystäviltä kuullun perusteella.
Mitä pumeilta tutkitaan?
Minun kantani terveystietojen keräämisen suhteen on: mitä enempi, sen parempi. PEVISA (Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) velvoittaa tutkituttamaan jalostukseen käytettävät pumit, sekä pentueen emän että isän, lonkkien ja silmien osalta. Tämä on terveysdatan osalta pumien vähimmäisvaatimus, jotta pennut voidaan rekisteröidä.
Lisäksi omantunnon ja mahdollisuuksien mukaan olisi suotavaa pyrkiä noudattamaan Unkarinpaimenkoirat ry:n JTO:n (Jalostuksen tavoiteohjelman) pumeille antamaa jalostuksen ohjesääntöä:
"Siitoskoiran alaikäraja siitokseen käytettäessä on 24 kk. Nartun siitokseen käyttöä pitää harkita sen täytettyä kahdeksan vuotta. Jalostuskoirille tulee olla suoritettuna PEVISAn vaatimat terveystutkimukset. Jalostuskoirien tulee olla jalostustarkastettu ja hyväksytty siitokseen käytettäväksi tai vaihtoehtoisesti niiltä löytyy kahdelta eri tuomarilta virallisesta koiranäyttelystä saatu laatuarvostelu H, joista toinen on saatu koiran täytettyä 24 kk. Yhtä urosta tulisi käyttää Suomessa siitokseen enintään viisi (5) kertaa. Koiraa jolla on huonommat lonkat kuin C, ei tulisi käyttää siitokseen. Jos on olemassa jokin sellainen syy, että on aiheellista käyttää D-lonkkaista koiraa siitokseen, tulee tähän anoa poikkeuslupa jalostustoimikunnalta ja anomukseen tulee perusteellisesti perustella poikkeusluvan syyt. E-lonkkaista koiraa ei kuitenkaan suositella käytettäväksi siitokseen."
Itse näen 2 vuoden alaikärajan sekä jalostustarkastuksen / kaksi vähintään H (hyvä) -laatuarvostelua osaltaan terveysvaatimuksina, kuten myös yhden uroksen rajoituksen viiteen siitoskertaan. Lonkka-asiat ovat päivänselvä asia. Meidän ensimmäinen pentue täytti Pevisa -ehtojen lisäksi JTO:n ohjesäännöt, ja vakaa pyrkimys tähän on jatkossa jokaisen tulevankin pentueen kohdalla.
Mitä muuta kannattaisi oikeasti tutkia?
Eräs kohta, mitä Pevisassa ja JTO:ssa ei mainita, mutta joka on lähes jokaisen pumikasvattajan ja aktiiviharrastajan tutkimuslistalla, on kyynärät. Suurin osa suomalaisista kasvattajista kuvauttaa lonkkien yhteydessä pumiltaan vähintään myös kyynärät, ja ihan aiheesta. Lievin kyynärniveldysplasian aste 1 ei ole pumilla mikään harvinaisuus, ja myös kakkosen kyynäriä kuvauksissa on valitettavasti löytynyt. Useinkaan nämä muutokset eivät näkyvästi hidasta pumin vilkasta elämää, eivätkä ykkösen kyynärät sulje pumia missään nimessä pois jalostuskäytöstä. Kuvauksen tärkeys tulee kuitenkin esiin siinä, että näille ykköskyynäräisille osataan valita siitoksessa kyynärterve partneri!
Kyynärien lisäksi mielestäni yhtä tärkeän seurannan kohteeksi nostaisin rakkaiden pumiemme selät. Vastoin Miian toteamaa heikkoa kuvaustilannetta Koiranetin tietojen perusteella, olen saanut käsityksen, että selkiä olisi kuvattu paljonkin, mutta virallista dataa näistä on kaikkien rotujen osalta saatu tietokantaan vasta parin vuoden ajan. Ja vaikka selän terveydestä saakin nykyään kennelliiton viralliset lausunnot, yhä jonkin verran kuvattujen selkien antamaa dataa jää pelkkien omistajien ja/tai kasvattajien tietoon pimeänä, epävirallisena. Siitä ei valitettavasti ole yhteistä hyötyä rodun terveystilanteen parantamiseksi. Toivonkin, että jokainen kasvattaja kannustaa kasvatinomistajiaan ottamaan kaikki aikomansa kuvat virallisen tasoisina ja myöskin lähettämään ne kennelliittoon, jos röntgenlaitteen alle ollaan syystä tai toisesta pumia kiikuttamassa. Yksittäiset heikot terveystulokset eivät ole omistajan tai kasvattajan häpeä, vaan kunnioitettava osoitus rehellisyydestä ja panostuksesta meille tärkeän, yhteisen asian eteen.
Ongelma länsinaapurissa
Miia nosti esille myös Ruotsista kumpuavan kielteisen ja epäluuloisen asenteen laajoja terveystutkimuksia ja testauksia kohtaan. Heillä on samat vähimmäisvaatimukset kuin meillä, mutta harvempi suostuu tutkimaan mitään ylimääräistä (onneksi silti osa). Olen samoilla linjoilla Miian kanssa, että vastaisuus on kuin pään pensaaseen laittamista. Niin kauan kuin niitä valuvikaisia kyynäriä tai selkiä ei nähdä kuvien kautta, ongelmaa ei ole. Pidetään silmät kiinni. Ei ne pikkuvikaiset edes oireile. Mutta mihin suuntaan tuolla silmät kiinni kulkemisella edetään? Ei ainakaan parempaan, sillä eivät ne viat kuvaamatta katoa, eivätkä ainakaan harvinaistu kannassa.
Millä tätä tutkimusvastaisuutta voidaan sitten edes perustella aikuisten, koiristaan välittävien harrastajien toimesta? Meillä Suomessa kasvatuskulttuuri taitaa kulkea sen verran aikaansa edellä, että tällaista "vastarintaa" naapurimaasta on vaikea äkkiseltään ymmärtää. Käsitykseni on, että Ruotsissa kuitenkin pelätään sitä, että erilaisten terveystutkimusten myötä pienivikaiset yksilöt karsiutuvat jalostuksesta, kun vain priimayksilöillä kehdataan jalostaa. Tällainen käytäntö, kuten jokainen ymmärtää, johtaisi jalostusyksilöiden määrän tippumiseen ja sitä kautta sukusiitosasteen nousuun ja rotumme geneettisen monimuotoisuuden romahtamiseen. Tiettyjen vikojen raju, yksioikoinen karsiminen johtaisi pahimmillaan vain uusien nousemiseen.
Ei hyvä juttu, ei tietenkään. Mutta mitäpä jos voimmekin ajatella järkevästi ja toteuttaa jalostusta yhdistelemällä koiria toistensa puutteita korjaten? Varsin vähäisen tietoni ja kokemukseni perusteella tämä on kuitenkin ollut se perusajatus ja ohje, joka minulle on koirien jalostuksesta opetettu. Suomen tapaan kaikkialla muualla ei vaan taideta olla valmiita kaiken sen tiedon käsittelyyn, mitä nykyaikana on koiristamme saatavissa. Paljon hoettu mantra on meilläkin, että numeroilla, kirjaimilla tai millään tuloksilla yksinään ei koiria jalosteta. Pointti on nimenomaan siinä kokonaisvaltaisen terveyden (ja muiden haluttujen ominaisuuksien) vaalimisessa. Helppoa se ei toki ole.
Seikka, josta olen Ruotsissa vallalla olevasta jalostusstrategiasta kuitenkin iloinen, on myös ei-mitattavien/määriteltävien terveysasioiden painottaminen jalostuksessa. Siellä nähdään mm. allergiat ja epilepsia yksinä merkittävinä ongelmina. Koiran jalostuskelpoisuus tulisikin määritellä ensisijassa päälimmäisenä yksilön arjessa ja elämässä vaikuttavien ominaisuuksien pohjalta. Paperilla täysin terveet luustotulokset saanut koira voi käytännössä olla kuitenkin esim. huonosta turkista ja ruoansulatuksesta kärsivä, tai hermorakenteeltaan arkielämän stressiä kestämätön koiraparka. Koiransa pennuttamista suunnittelevan pitäisikin mielestäni tehdä päätös yksilön jalostuskäytöstä niiden päälle päin näkyvien ominaisuuksien ja kokonaisuuden perusteella, ja (hyvien/riittävien) tutkimustulosten vain antaa lopullinen hyväksyntä aikeille. Päälle päin näkyvien vikojen takia ei sopisi kuitenkaan unohtaa luustollisien ongelmien olemassaoloa ja vastustamista.
Dna-testit
Tässä ote Pumit ry:n nettisivuilta, kohdasta Terveys:
"Kesällä 2011 Hannes Lohen tutkimusryhmä teki selvityksen olemassa olevista näytteistä primäärisestä linssiluksaatiosta. Tutkimuksessa mukana olleita 77 pumista 17 % (13 yksilöä) oli geenin kantaja ja yksi (1 %) todettiin geneettisesti sairaaksi."
Pumien DM -testitulosten tilanteesta minulla ei valitettavasti ole tarkkaa infoa, mutta kantajien osuus on vähintäänkin yhtä merkittävä kuin PLL:n suhteenkin.
PLL -tietoa (linkki koirangeenit.fi sivustolle)
DM -tietoa (linkki kennel Lumen kirjoitukseen aiheesta)
Molemmat näistä sairauksistahan periytyvät väistyvästi, eli molempien vanhempien tulisi olla kantajia, jotta jälkeläisiin voisi syntyä sairastumisriskissä olevia pentuja. Näin ollen koiran testaaminen ja kantajaksi toteaminen ei ole mikään este jalostuskäytölle, sille pitää vain valita terveeksi (ei kantajaksi) testattu vastapari. Juuri helpommaksi ei geneettisen monimuotoisuuden vaaliminen terveystutkimuksia hyödyntäen voi enää mennä, näiltä osin. Monimuotoisuutta vaalitaan toki myös mm. etsimällä mahdollisimman kaukaista sukua oleva pari sille astutettavalle koiralle.
Miten edistää terveyttä?
Tämän blogin tiedoissa, sekä aiemmissa postauksissani on luettavissa mitä omilta koiriltani olen tähän mennessä tutkinut. Juuri pari päivää sitten kävimme Kirkan kanssa virallisissa silmä- ja polvitutkimuksissa. Kaikki oli kunnossa. Nyt kun Kirkalla alkaa olla kaikki pumin kannalta järkevät kohdat tutkittuina ja testattuina, koen mielihyvää kaikesta tuosta tiedosta, vaikka niistä on saanutkin maksaa useamman satasen. Kaikki se tieto vie kuitenkin eteenpäin.
Meille kasvattajille tuo kaikenlainen tieto merkitsee. Sen soisi merkitsevän myös pentujen ostajille, jotka tänä päivänä osaavat jo (onneksi) vaatia dataa pöytään pennusta ja sen vanhemmista. Vaatimusten ohessa tulisi kuitenkin miettiä myös omaa osuuttaan rodun hyväksi. Se, että pelkät jalostusyksilöt tutkitaan kasvattajien ja siitosurosten omistajien toimesta läpikotaisin, ei kerro vielä paljoakaan. Meidän A-pentueeseen syntyi 9 pentua. Jos vain yksi niistä tutkittaisiin ja todettaisiin ihan kelpoiseksi, jäisi silti valtavasti tietoa pimentoon. 4:llä muulla pennulla saattaisikin olla vaikka sököt kyynärät. Se pimentoon jäänyt riski saattaa tulla sitten tulevaisuudessa vastaan ilkeänä takaiskuna. Yksin pelkät kasvattajat eivät siis pysty rodun tilannetta parhaalla mahdollisella teholla muuttamaan. Kerätty tieto on panostus kaikilta meiltä, joille rotu pumi merkitsee jotain.
Olen miettinyt, miten saisin tulevaisuudessa kannustettua tavallisia pumin omistajia, lähinnä siis omia kasvatinomistajiani, mukaan tutkimaan pumejaan. Jonkinlainen porkkana tähän on käytössä jo useilla koirankasvattajilla. Pentua myydessä hinta on esim. sata euroa kalliimpi, mutta kauppakirjaan merkitään ehto tietyistä tutkimuksista, jotka omistaja koiralle aikanaan teettää, saadakseen tuon satasen sitten "takaisin", eli kasvattaja "ottaa" tutkimuksiin varatun summan väliaikaisesti huostaansa. Kenties jotain tällaista tulen itsekin harkitsemaan saadakseni mahdollisimman monesta tulevaisuuden kasvatista edes vähimmän tarvitsemani datan.
Lisäksi kiinnostuneiden kesken tulen järjestämään mahdollisuuden perustutkimuksiin kimppakäynnillä, jolloin kukin saisi ryhmäalennusta. Tämä A-pentujen kohdalla noin 2-vuotiaana.
 |