Nastan luonnetesti


Nasta kävi luonnetestissä 29.4. Rovaniemellä, tuloksella 93+++.

Testi meni pääosin hyvin nastamaisesti, joskin yllätyin että se suhtautui niin varautuneesti alussa tuomareihin. Vaikka olen pitänyt Nastaa aina kohtuullisen paljon vieraiden huomiosta pitävänä, on siinä kuitenkin perinteistä pumia siinä määrin, että kontaktia halutaan ottaa itse ja omaan tahtiin, ei väkisin.
 Taisteluhalun 10 miinuspistettä rehellisesti hieman harmittivat, koska mielestäni Nasta suoritti kelkan ja leikin ihan kuin Kirkakin. Kaikesta huolimatta Nasta toimii kuitenkin harrastaessa varsin riittävällä moottorilla, myös muiden kuin minun kanssa revitellen.

Toimintakyvyn osalta uumoilin Nastalta samaa uteliaisuuden ohjaamaa rohkeutta kuin arjessakin, ainakin noin pumimittarilla. Nasta lähti tsekkaamaan kelkkaa heti minun vielä seisoessa kelkan tulosuuntaa kohden. Myös pimeässä se lähti liikkeelle heti häntää heiluttaen, kuono ilmassa, ja nousi myös pöytää vasten katsomaan mitä siellä olisi. Aikansa kesti kyllä löytää minut, kävi kolme kertaa aika lähellä nuuskimassa, mutta palasi epävarmuuttaan toisen tuomarin seuraan. Lopulta se tuli tarpeeksi lähelle huomatakseen minut, täysin ilman apuja kuitenkin.

Puolustushalussa ja seinällä olisin odottanut Nastan haukkuvan, koska arjessa pientä terävyyttä on näkynyt. Lenkillä epämääräiset vastaantulijat on aina kuitattu hillityllä epäilevällä nenätuhahduksella, jota olin testissäkin paikoin kuulevinani. Seinällä kohdistettu uhka kävi kuitenkin jo hieman liian tukalaksi, vaikka Nasta välillä pysähtyikin katsomaan tuomaria korvat ojossa, että onko tää nyt ihan tosissaan. Pinteestä päästyä laukauksille lähdettiin hieman jo kuormittuneena, että ensimmäiseen lasahdukseen se oikeasti einen hätkähtää laukausvarmuudesta huolimatta. Meitä edeltävän testattavan laukaukset ja muut elämässä kuullut paukkeet ja räiskeet eivät ole näkyneet edes korvista.

Testi on nyt siis käyty ja kuten hyvä ystäväni rohkaisi, nyt tiedetään että uroksen suhteen ei vaadita mitään kummempia paikkaavia luonneominaisuuksia. Nasta on sellainen höperö hännänheiluttaja, joka menee hihna suorana elämää vastaan.

Siskolikka K. Aitoa Tavaraa kävi myös viikko takaperin testissä, tuloksella 127+++. :)