Toko 27.12. Oulu

Eilen oli aika ottaa uusi askel koiraharrastuksessa, eli ylittää vihdoin se aina niin pelottavalta ja kaukaiselta tuntunut koekynnys tokossa... Olen opettanut Kirkalle tottista jo noin puolivuotiaasta alkaen. Tuo treenailu on ollut kuitenkin hyvin sivutoimista ja epäsäännöllistä, mutta aina koirasta kovin hauskaa virikettä. Kirkalla kun on aika mahtava työmoraali. Toisaalta työstettävää on ollut, ja tulee vielä olemaan, vireen eli äänen kanssa. Päätin, että kokeet korkataan tänä vuonna, ja vuoden lähestyessä loppua havahduin asiaan. Oli pakko vaan ottaa ja laittaa ilmo menemään joulukuun lopulle. Eilen sitten punnittiin meidän todellinen valmius ja haettiin sydän tykyttäen kokeesta ykköstulos ja voitto pistein 193!


Kävimme joulukuun aikana myös Oulussa agilityn mittaustilaisuudessa, josta molemmille pumeille saatiin medin mitat. Ensi vuonna on siis toivottavasti luvassa vilkasta kisailua ja kokeilua.

Toivotamme kaikille koiraihmisille  menestyksekästä vuotta 2018!


"Ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata,
mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelta
Ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen
Jatkan, jaksan, vaikka väkisin,
jos se ois helppoo, kaikki tekis niin
Mus on voima, jota en voi vaimentaa,
pusken täysii, aina vaan
Mun ei täydy, vaan mä saan"

Elastinen - Eteen ja ylös