Helsinki Royal Canin Show

Jälleen on uusi mukava reissu takana, kiitos Teräsvillan poppoon. Pääsimme kuin pääsimmekin toteuttamaan pitkään mietinnässä olleen Helsingin näyttelyreissun Royal Canin show'hun. Junalla matkustus onnistui hyvin, vaikka hieman haastavalta etukäteen tuntuikin. Toki reissulle kertyneet kilometrit (ja tunnit) ottivat veronsa, mutta kaikenkaikkiaan meillä oli todella mukavaa.

Mukana oli kolme pumia, joista tytöille, Nastalle ja Ainolle, matka oli ensimmäinen. Kirka on kerran matkannut junassa lyhyen matkan, ja siitäkin oli aikaa. Kuitenkin kolmikko suoriutui uuvuttavasta reissusta älyttömän hyvin. Matkasimme torstai-iltana yöjunalla Riihimäelle, josta vaihdoimme aamunkoitteessa Järvenpäähän vievään lähijunaan.


Oulu - Riihimäki

Riihimäki - Järvenpää
Huilintaa määränpääaseman liepeillä.
Hotelli meillä oli Järvenpäässä, mutta ennen huoneen luovutusta kävelimme koirien kanssa Hanna-Leenan tädin pitämälle somalle kirpputorille viettämään aikaa ja nauttimaan vieraanvaraisuudesta. Sen jälkeen hotellilla käytyämme, kuten H-L Teräsvillan blogissa kertookin, kävimme tapaamassa kolmatta pumiblogistia Anjaa koirineen. Sitten vietettiin loppuilta aikaamme puistossa, eksymättä kuitenkaan terassille pumien kanssa, ja sitten hotellissa hieman koiria näyttelypäivään viimeistellen.

Väsyneet matkaajat valmiina yöpuulle.
Lauantaiaamu valkeni pilvisenä ja tuulisena. Kotikulmilla oli yöllä myrskynnyt kuulemma rajumminkin. Saimme jälleen Hanna-Leenan sukulaissuhteilla mahtavaa palvelua näyttelypaikalle kyyditsemisen ja välineistön muodossa. Tapasimme myös Ruotsin vieraan Lizan, sekä puminsa Millanin, joiden kanssa olemme somen kautta pumeista jutelleet.

Odottelua.
Teräsvillan Ainoa Oikea

Pumit olivat kehävuorossa viimeisenä. Tuomarina oli Leila Kärkäs. Nasta ehti päivän kuluessa purkaa enimmät lentoonlähtöhalut esiintymisestään ja liikkui kehässä nätisti. Arvostelu oli todella kiva, ja pentuseni sai jälleen KP:n ja oli ROP-pentu. Kirka oli päivän ainoa pumiuros ja palkittiin VSP:nä. Aino räjäytti potin ROP:ina ja sai ensimmäisen sertin ja cacibinsa. Onnittelut kasvattajalle!
Sitten jäätiin vielä odottamaan ryhmäkehää.


"Milloin pääsen kotiin?"


Pitkän päivän jälkeen matkasimme Helsinkiin odottamaan kotiin vievää junaamme. Pumit istuskelivat maltillisina rautatieaseman vilskettä seuraten. Lopulta pääsimme kotimatkalle väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun saavutuksista, kokemuksista ja sosialisoinnista.