Kirka 3 vuotta 9.2.2015 |
Kevät tuntuu lähestyvän päivä päivältä, kun aurinko on näyttäytynyt taivaalla jo monta kertaa. Helmikuussa on ollut paljon kauniita valoisia päiviä, jotka saavat meitä ympäröivät metsämaastot näyttämään entistäkin upeammilta.
Kuten viime postauksessa suunnittelin, kävimme moikkaamassa Ansa-siskoa 2.2. Oulunsalossa. Kävimme yhteensä 4 pumitytön voimin heittämässä äänirikkaan lenkin pitkin meren rantaan kulkevia moottorikelkan jälkiä. Ansasta oli tullut sievä ja valloittava pumipersoona. Tytöt olivat miltei saman kokoisia. Valitettavasti olimme liikkeellä jo pimeän aikaan, joten kummoisempia kuvia siskoksista ei saatu aikaan.
![]() |
Kuva: Alisa Korko |
Kävin maanantaina lääkärillä näyttämässä Kirkan vuotavaa silmää. Syyksi selvisi tukkeutunut kyynelkanava. Samalla käynnillä Nastalta otettiin poskisolunäyte MyDogDNA-passia varten.