 |
| Vili 24.3.1999 - 21.1.2015 |
Eläimillä on kyky antaa meidän kokea tällä hetkellä muuten jo niin harvinaista, täysin pyyteetöntä rakkautta ja ne ovat täällä käytännössä usein apunamme, tukenamme ja oppainamme. Eläinten elämä on kuitenkin paljon lyhyempi kuin meidän ja jokaiselle meistä tulee vastaan myös se rakkaasta eläimestä luopumisen hetki. Luopuminen voi olla yllättävänkin vaikeaa ja rankkaa, ja erityisesti surun hetkellä on hyvä muistaa se, miten viisaasti eläimet itse elämään suhtautuvat. Ne kyllä muistavat kokemuksia menneisyydestä ja osaavat tietyllä tavalla ajatella tulevaa, mutta hetkeäkään ne eivät murehdi kummastakaan, vaan elävät juuri tässä ja nyt. Ne eivät koskaan osaa kaivata elämättä jäänyttä elämää, tai surra sitä, että ne olisivat voineet elää toisella tavalla, tai pidempään. Oleellista on vain ja ainoastaan se, miltä elämä tuntuu juuri nyt. Tottakai eläimestä täytyy pitää huolta, sairauksia tulee hoitaa ja eläintä lääkitä järkevissä määrin, mutta elämän pitkittäminen itsessään ei ole eläimelle tärkeää. Ja siinä on meille ihmisille valtava oppiläksy; osaisimmepa katsella elämää ja suhtautua siihen eläinten lailla. Elää hetkessä ja hyväksyä vastustamatta sen, että kaikelle on aikansa; jopa asioista suurimmille; syntymälle, elämälle ja kuolemalle.
- Heidi Wirgentius
Vili sai keskiviikkoaamuna 21.1. yllättäen rajun epileptisen kohtauksen. Mitään aikaisempaa epilepsiataustaa ei Vilillä ollut. Kohtaus kesti lähemmäs 10 minuuttia, ja kun pappa alkoi toeta siitä, se vinkui ja valitti suureen ääneen kykenemättä enää kunnolla kävelemään. Suuntakin oli seiniä päin. Päätös oli tehtävä nopeasti ja niin Vili pääsi pois, vajaan 16 vuoden iässä. Vili eli pitkän, hyvän elämän ja olen kiitollinen joka vuodesta sen kanssa. Hyvää matkaa, rakas Vili.