Ukkohallassa

Me tehtiin pieni irtiotto, vietettiin tällainen arkiloma ti-pe Ukkohallassa Hyrynsalmella! Rinteeseen tätä emäntää on turha houkutella, sillä kuten Schumin onnettomuuskin todistaa, laskettelu on hengenvaarallista touhua! Minä en päässyt lapsena koskaan laskettelemaan (toisin kuin isosiskot), joten 18-kesäisenä joutuessani koulureissulla kaverien pakottamana eka kertaa rinteeseen, jouduin tutustumaan tuohon vauhtilajiin ihan kylmiltään, ilman lastenrinteissä kaatuiltujen vuosien tuomaa tuntumaa, mikä kaikilla muilla on.  - No, traumakertomukset sikseen, tällaisena not-sesonkiaikana, arkipäivinä, rinteet näytti muutenkin olevan tyhjillään, eikä hirveätä tungosta ollut muuallakaan. Meillä oli käytössä mukava pikku huvila järven rannan tuntumassa, ja rinteet näkyi suoraan ikkunasta meitä vastapäätä. Oli siellä ihan nättiä. Pakkasia se piteli, mutta pisteltiin mekin koirien kanssa mukavia lenkkireittejä pitkin. Irti en harmikseni kehdannut noita pitää kun mökit oli niin tiheässä, enkä vahingossakaan halunnut häiritä muiden arki(stressi)lomalaisten mökkeilyä. Viimeisenä iltana käytiin syömässä ravintola Saagassa, muuten loma oli melkolailla köllöttelyä ja saunomista, koirien kanssa rentoutumista ja nautiskelua ihan vaan omasta rauhasta.











Vielä reipas viikko Kirkan merkkipäivään!